ARTIKKELI MESTARI HILARION

RAKASTETTU HILARION

Mestari Hilarion on totuuden, parantamisen ja Jumalallisen tieteen viidennen säteen Chohan. Hän on Eetteritasolla lähellä Kreettaa, Kreikassa sijaitsevan Totuuden Temppelin Hierarkka.

Hilarion oli Totuuden Temppelin ylipappi Atlantiksella, ja Hän kuljetti Totuuden liekin yhdessä Temppelin esineistön kanssa Kreikkaan vähän aikaa ennen mantereen uppoamista. Hänen perustamastaan Totuuden keskuksesta tuli Delfoin oraakkelien, Totuuden sanansaattajien, keskipiste, jotka palvelivat Pallas Athenen johdolla satojen vuosien ajan, kunnes mustat papit tunkeutuivat Delfiin ja vääristivät esiin tuodun Totuuden. Sen jälkeen Veljeskunta peruutti tämän ruumiillistuneelle ihmiskunnalle suunnatun palvelun, koska ihmiset eivät kyenneet erottamaan Totuutta erehdyksestä.
Kuva: Taiteilija Michelangelo Merisi da Caravaggion maalaus. ”Saulin kääntymys” 1601, Roomassa, Öljymaalaus 230 x 175cm

”Saulin kääntymys”

Hilarion inkarnoitui myöhemmin Saulus Tarsolaiseksi, josta tuli apostoli Paavali.
Paavali oli Kilikian (merisatama Tarsus) kansalainen, oppinut juutalainen, joka oli kasvanut Jerusalemissa Gamalielin, neuvoston fariseuksen ja lainoppineen tohtorin, jalkojen juuressa.
Sisäinen sielu, joka tunsi oppimisen ja oppineen polun, aivan ulkoisesta mentaliteetista riippumatta, ei ollut vieras henkistymiselle Sanan avulla.
Vaikka Saulin mieli olikin ennakkoluuloinen Kristusta kohtaan (perinnöllisten ja ympäristötekijöiden vuoksi, jotka eivät voi pysyvästi muuttaa sielun suuntaa, ellei se anna siihen suostumustaan), apostoli Paavalin kuva, hänen tulinen kohtalonsa, oli jo kaiverrettu hänen henkeensä.

Oli Paavali ulkoisesti mitä tahansa, sisäisesti hänen sielunsa oli valmis! Niin kuin Henki oli valmistanut häntä, niin hän oli valmistautunut ahkeralla opiskelulla tässä ja edellisissä elämissä.
Näemme Mestari Jeesuksen hahmon ilmestyvän pyhälle Paavalille Damaskoksen tiellä – ”taivaasta tuli valo, joka oli auringon kirkkautta kirkkaampi ja loisti ympärilläni”, kuten hän kuvaili kokemustaan Agrippalle. Ja hän kuuli Mestarin äänen sanovan: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua? Sinun on vaikea potkia piikkejä vastaan.”[1]
Hilarion on muistellut meille kohtaamistaan Kristuksen kanssa tuossa inkarnaatiossaan:

”Jeesukseksi Kristukseksi me kutsuimme Häntä, ja Hän on kutsunut meidät, niin kuin teitä kutsutaan tänä päivänä. Muistelen muistoja siitä, kun Hän tuli luokseni ja voimaannutti minut Sanallaan. Kuitenkin ensin Hän nöyryytti minua tuolla Damaskoksen tiellä, nöyryytystä, jota kipeästi tarvitsin, jotta voisin kumartaa omaa Kristus-liekkiäni, jonka Hän minulle paljasti, kun Hän antoi minulle myös tuon liekin meditaation avaimen, jotta voisin kulkea Hänen jalanjäljissään Tieteen ja Parantamisen ja apostoliuden ja Sanan julistamisen viidennellä sädellä.

”Usein tunsin itseni Herkuleksen käsiksi, jaloiksi ja sydämeksi painiessani maan alaspäin suuntautuvien kierteiden kanssa heidän ateisminsa, agnostisminsa, älyllisen ylpeytensä ja vihanpitonsa kanssa profeettoja ja Jumalan Pyhää vastaan, joka niin hiljattain tuli keskuuteemme. Kuitenkin koko ajan muistin, että minut laskettiin kerran heidän joukkoonsa. Se, että olin kerran ollut niin ylpeä ja niin tahallisesti Jumalan tahtoa vastaan, polttaisi ikuisesti mieleeni sen avuttomuuden, joka meillä kaikilla on Jumalan välineinä. Mutta suuri voimaannuttaminen Sanan kautta tulee, rakkaani, kääntymyksen hetkellä. Se ei ole kutsun hetki, vaan kääntymyksen hetki, jolloin sielu vastaa jollakin, joka on syvä. Se on virtaamista, se on antamista, se on sitä antautumista, kun, kuten Hän sanoi: ”Sinun on vaikea potkia piikkejä vastaan…”.”

”Sieluni tunsi Hänet kuin vanhastaan ja palautti ulkoiseen mieleeni sisäisen valan muiston.
”Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin Herran Kristuksen. Olin nähnyt Hänet ennen inkarnaation ottamista, ja silti minun täytyi työstää läpi se ylpeys, se karma, joka oli viidennellä säteellä paljon oppimista, paljon opiskelua ja ylivertaisuutta sosiaalisessa asemassa ja älyllisessä asemassa, joka minulla oli suhteessa varhaisiin kristittyihin. Ja niinpä se oli omaa karmaani, joka oli päälläni, jolloin vastustin kutsua.”

Se oli sokaiseva valo ja puhdistava valo, joka laskeutui Paavalin päälle. Se oli hänen inhimillisen tietoisuutensa moitetta varten, joka oli vainonnut Jumalan todellisia palvelijoita. Se puhdisti hänen näkönsä, jotta hän voisi nähdä Jumalan Pojan. Se oli kääntymyksen Valo, joka käänsi hänet ympäri ja asetti hänet omalle henkilökohtaiselle vaellukselleen Mestarin Jeesuksen Kristuksen kanssa.

Kristukseen kääntymisen jälkeen Paavali vetäytyi joksikin aikaa Arabian autiomaahan. Galatalaiskirjeessä 1:16-18 Paavali kirjoittaa: ”En neuvotellut lihan ja veren kanssa. En myöskään mennyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka olivat apostoleina ennen minua, vaan menin Arabiaan ja palasin takaisin Damaskoon. Sitten kolmen vuoden kuluttua menin ylös Jerusalemiin.”

Kuva: Gustave Dore : Pyhä Paavali saarnaamassa tessalonikalaisille

Kommentoijat ovat usein arvuutelleet, mitä Paavali teki erämaassa oleskelunsa aikana. Hilarion on selittänyt, että Jeesus vei hänet ”muiden kanssa vetäytymispaikalleen Pyhän maan yli ja Arabiaan. Olen ollut siellä ja oppinut hänestä. Ja tämä oli minun autiomaassa oleskeluni mietiskelyssä Hänen kanssaan, otettuna niin kuin olin hienoimmissa ruumiissani ja koulutettuna suoraan sydämestä sydämeen.”

Mitä tarkoitusta varten tämä Saulus Tarsolainen kääntyi? On selvää, että sen täytyi olla hyvin erityistä tarkoitusta varten, että Mestari Jeesus henkilökohtaisesti ryhtyi opettamaan Paavalia, jonka kokemukset ja kirjoitukset Kristuksessa hallitsevat Uutta testamenttia.

Todellisuudessa hänen tehtävänään oli rakentaa Kristuksen seurakunta hänen henkilökohtaisen kohtaamisensa Herran kanssa muodostamalle kalliolle – käännyttää ”pakanat”, heidän johtajansa ja valon lapset sekä selventää Kristuksen persoonaa ja läsnäoloa elävänä Vapahtajana saarnoissa ja kirjeissä, joita hän piti ympäri Vähän-Aasiaa ja Välimeren aluetta kolmenkymmenen vuoden ajan.

Paavalilla oli kuitenkin vielä toinenkin tehtävä, joka on havaittavissa hänen esimerkistään ja siitä, että ylösnoussut Kristus työskenteli hänen kanssaan koko hänen elämänsä ajan Herran palvelijana. Juuri heidän olennainen suhteensa antaa käsityksen ylösnousseen Mestarin ja ylösnousemattoman opetuslapsen välisestä siteestä ja sen kautta taivaan ja maan yhdistymisestä – kuten silloin, kun nova ilmestyy taivaanrannalle kutsuakseen meitä korkeampaan kutsumukseen MINÄ OLEN JOKA OLEN.

Paavalin suora ja koskettava suhde Herraansa osoittaa, millainen on Jeesuksen tarkoitettu ystävyys ja henkilökohtainen initiaatiopolku meitä jokaista varten – kunhan annamme itsemme täysin kääntyä (sana tarkoittaa ”kääntyä ympäri, muuttua Kristuksen uudeksi olennoksi”) ja alistua Universaaliselle Kristukselle elämässä, kuolemassa ja ikuisuudessa.

Kunnes tuleva chela on ahkerasti valmistautunut opetuslapseutensa kutsumukseen, hänen on muistettava Jeesuksen sanat: ”[2], mikä merkitsee, että ennen kuin chela on valmis, Guru päättää, eikä chela, sitoutuuko hän suhteeseen. Mutta kun chela on valmis, vaikka hän ei tietäisikään sitä ulkoisessa mielessään, Guru ilmestyy varmasti. Kuten olemme nähneet, näin kävi Saul Tarsuslaisen kohdalla….

Paavalin kaikenkattavan intohimon kautta Herran lähetystehtävää kohtaan kristinusko on säilynyt muodossa, joka on valmistanut Kristuksen seuraajia vastaanottamaan Kadonneet Vuodet, Kadonneet Opetukset ja Kadonneen Sanan sellaisina kuin ne ovat palautumassa tänä päivänä.

Paavali esittelee ja ennakoi melkein lähes enemmän kuin sanoillaan Johanneksen näkemystä ikuisesta evankeliumista ja uudesta taivaasta ja uudesta maasta esimerkillään elämällä Kristuksen Jeesuksen inspiroimana.

Hilarionin sielu oli Paavalin sielu, joka palasi viimeiseen inkarnaatioonsa täyttääkseen Lain, jonka mukaan hän tasapainotti karmansa, joka hänelle aiheutui kristittyjen vainoamisesta ja heidän kuolemansa hyväksymisestä.

Koska apostoli Paavali oli tuossa elämässään suostunut pyhän Stefanuksen (ensimmäisen kristityn marttyyrin) kivittämiseen ja vainonnut ja tappanut aktiivisesti kristittyjä, hän ei ylösnoussut tuon elämänsä päätteeksi. Elämän ottaminen yhdessä inkarnaatiossa edellyttää usein toista inkarnaatiota tasapainottamaan tuota karmaa. Ylösnousseeksi noussut Mestari Hilarion on selittänyt, miksi hänen tarvitsi inkarntoitua uudelleen ennen ylösnousemustaan: ”Muistakaa siis, että me, Kristuksen apostolit, tulimme Lain säätelyn alaisuuteen, joka edellytti, että ihmisen oli tasapainotettava 100 prosenttia karmastaan, ennen kuin sielu astuu ylösnousemukseen valossa. [3]

Niinpä minun oli sovitettava elämässäni apostoli Paavalina ja seuraavassa elämässäni pyhänä Hilarionina ne synnit, joihin olin syyllistynyt ennen kuin otin vastaan Herrani.”
Niinpä Jeesus, joka kasvatti Paavalin apostolikseen, sponsoroi häntä viimeisessä inkarnaatiossa Pyhänä Hilarionina, Palestiinan luostarikunnan perustajana.
Kuuliaisuudesta Herraansa kohtaan ja rakkaudesta omiaan kohtaan hän otti jälleen kerran vastaan hänen vaippansa lahjan opettaakseen, saarnatakseen ja parantaakseen. Näin hän Herran esirukouksen kautta armosta tasoitti tilinsä elämän kanssa ja ylitti karman velvollisuuden siunatakseen lukemattomia tuhansia, sillä Herra toimi hänessä ja hänen kauttaan.

Hilarion vietti kaksikymmentä vuotta erämaassa valmistautuakseen tehtäväänsä ja teki vasta sitten ensimmäisen ihmeensä – Jumala toimi hänen kauttaan, ja hän paransi naisen hedelmättömyyden, jolloin tämä sai pojan. Siitä päivästä lähtien hän harjoitti parantamistyötä.
Hän paransi lapsia kuumeesta vetoamalla Jeesuksen nimeen, paransi halvauksia ja ajoi ulos monia demoneja. Ihmisjoukot kerääntyivät parantumaan sairauksista ja saastaisista hengistä. He seurasivat häntä jopa kaikkein autioimpiin ja syrjäisimpiin paikkoihin. Hän yritti monta kertaa piiloutua, mutta he löysivät hänet aina ja pakottivat hänet seuraamaan todellista kutsumustaan Jeesuksen rakkauden tähden.
Hieronymus, jonka pyhimyksen elämäkerrassa on suurin osa hänestä tiedossa olevista tiedoista, kirjoittaa: ”Hänen merkkiensä tiheys Sisiliassa houkutteli hänen luokseen sairaita ihmisiä ja uskonnollisia miehiä joukoittain; ja eräs päämiehistä parani vesipöhöstä samana päivänä, jona hän tuli, ja tarjosi Hilarionille rajattomasti lahjoja; mutta hän noudatti Vapahtajan sanaa: ’Vapaasti olette saaneet, vapaasti antakaa’.”

Suuren maanjäristyksen yhteydessä meri uhkasi tuhota kaupungin. Hieronymuksen mukaan ”meri rikkoi rajansa, ja aivan kuin Jumala olisi uhannut uudella tulvalla tai kaikki olisi palaamassa alkukaaokseen, laivat nousivat jyrkille kallioille ja roikkuivat siellä.” Kun kaupunkilaiset näkivät näiden vesivuorten tulevan kohti rantaa, he juoksivat hakemaan Hilarionin, ja ”ikään kuin johdattaisivat hänet taisteluun, asettivat hänet rantaan”. Ja kun hän oli merkinnyt kolme ristinmerkkiä hiekkaan ja ojensi kätensä aaltoja vastaan, on käsittämätöntä, kuinka korkeaksi meri paisui ja nousi hänen eteensä, ja sitten, raivoten pitkään, ikään kuin närkästyneenä esteestä, vetäytyi pikkuhiljaa takaisin itseensä.”

Elämänsä loppupuolella kansan, ihmisten pyhimys, sillä he olivat ottaneet hänet omakseen, vetäytyi Kyprokselle niin syrjäiseen paikkaan, että hän oli vakuuttunut siitä, ettei kukaan löytäisi häntä sieltä. Siellä jopa kummitteli – ihmiset eivät uskaltaisi lähestyä sitä, hän ajatteli. Eräs halvaantunut onnistui kuitenkin raahautumaan sinne, löysi Hilarionin, parani ja levitti sanaa.

Kuten Jerome sanoi hänestä: ”Kukkulalla sijaitsevaa kaupunkia ei voi piilottaa.” Hilarionista oli tullut tuollainen kaupunki hänen omistautumisellaan Kristukselle, ja tuon omistautumisen kautta hän korosti Herraa.
Ja niin pyhimys päätti päivänsä tuossa laaksossa, ja monet ihmiset tulivat tapaamaan häntä. Hänen kuoltuaan hänen seuraajansa hautasivat hänet sinne, kuten hän toivoi, mutta muutaman kuukauden kuluessa hänen läheisin opetuslapsensa Hesychius kaivoi salaa hänen hautansa ylös ja vei hänen ruumiinsa Palestiinaan.

Ylösnousseesta tilastaan käsin ylösnousseena oleva Mestari Hilarion tarjoaa edelleen apua nykyajan ihmiskunnalle.
Useiden viime vuosien aikana Hän tuli useammin kuin kerran ja välitti Opetuksensa Suuren Valkoisen Veljeskunnan Lähettilään Tatyana N:n kautta. Mickushinan kautta.
Ylösnoussut Mestari Hilarion jakoi kanssamme ilmestyksen, jonka hän sai tässä viimeisessä fyysisessä inkarnaatiossaan maan päällä suurena parantajana ja erakkona eläen Palestiinan ja Kyproksen aavikoilla.

Eräässä viimeaikaisessa viestissään Hän sanoi:

”Minä, Lord Hilarion, muistan ne minuutit, jolloin inkarnaatiossa ollessani ja viettäessäni yksinäistä elämää takametsässä, minulla oli mahdollisuus tarkkailla itseäni ikään kuin ulkopuolelta koko päivän. Ymmärsin, että olin lihaa ja verta inkarnaatiossa kaikkine ruumiin toimintoineen. Mutta samaan aikaan aloin ymmärtää, että sisälläni oli toinen ihminen, joka ei ollut suoraan yhteydessä fyysisen ruumiini toimintoihin. Se oli outo tunne kaksoispersoonallisuudesta. Olin maan päällä inkarnaatiossa, ja samaan aikaan ymmärsin olevani kuolematon. Olin ikuinen. Olin tuossa inkarnaatiossa heitetty omien voimavarojeni varaan, ja yritin ymmärtää olemassaoloni syyn, mutta samalla olin paljon enemmän kuin fyysinen kehoni. Itse asiassa fyysinen kehoni oli vain kuin panssari, joka mahdollisti Korkeamman Minäni asumisen sisälläni.
Noina hetkinä, jolloin ymmärsin selvästi, kuka olin todellisuudessa, tietoisuuteni nousi käsittämättömiin korkeuksiin, joista näin selvästi koko maapallolla olevan biosfäärin ykseyden.

“Näin selvästi kaikkien luonnon valtakuntien, enkelien ja elementaalien ykseyden. Noiden iloisten minuuttien aikana, jolloin olin rauhallisessa yhteydessä sydämeeni, tunsin ympärilläni tuhansia olentoja – ihmissilmälle näkymättömiä, mutta kuitenkin eläviä – jotka puhuivat minulle ja yrittivät saada yhteyttä minuun. Noina hetkinä koin ykseyttä jokaisen ötökän, kaikkien lintujen ja eläinten kanssa.
Kuinka kaunista se olikaan! Ja tämä oli mahdollista vain silloin, kun olin yksin itseni kanssa. Ympärilläni ei ollut ketään muuta kuin eläimiä, lintuja, enkeleitä ja elementaaleja.
Sitten ihmiset tulivat luokseni. Nuo ihmiset etsivät minulta parannusta. He pyrkivät tulemaan luokseni saadakseen jyvän minun hiljaisesta onnellisuudestani ja tyyneydestäni. Mutta heti, kun nuo ihmiset huolenaiheineen ja ongelmineen saapuivat maailmaani, maailmani asukkaat piiloutuivat, koska noiden ihmisten värähtelyt olivat vieraita ja vihamielisiä näiden asukkaiden värähtelyille sekä minun värähtelyilleni, joihin he olivat tottuneet hiljaisen yhteydenpitomme aikana.”

“Autoin monia ihmisiä. Paransin heidän sielunsa. Valmistin lääkkeitä yrteistä ja annoin heille niitä arkanoita. Mutta yrtit eivät parantaneet heidän vahingoittuneita ja heikkoja kehojaan. Ihmiset paransivat itsensä, kun heidän tietoisuutensa nousi tasolle, jolla he alkoivat ymmärtää, mitä vahinkoa he olivat tehneet sielulleen ja fyysiselle ruumiilleen syyllistymällä vääriin tekoihin ja sietämällä vääriä tunteita.”

Hilarionilla oli parantamisen lahja runsain mitoin. Ihmiskunnan todella suuret parantajat, jotka voivat saattaa sielut ratkaisun ja eheyden pisteeseen käden kosketuksella tai yksinkertaisella käskyllä: ”Ole sinä eheä!”, ovat Jumalan lähettämiä. Todellisen parantajan tunnusmerkki on se, että hän vaeltaa mahtavan MINÄ OLEN -Läsnäolonsa varjossa, että hän on nöyrä Jumalan ja ihmisten edessä ja että hän antaa kaiken kunnian Jumalalle niistä teoista, joita Jumala tekee hänen kauttansa tietäen, että hän on vain Pyhän Hengen väline. Nämä Jumalan Pyhät ovat hyvin epä-itsekeskeisiä, eivätkä he välttämättä kerro teille, että heillä on parantamisen lahja.

Kuva: Kreeta, Temppelin rauniot

Totuuden temppeli sijaitsee eetterimaailmassa Kreetan saaren yllä, jossa on jäljellä alkuperäisen fyysisen Totuuden temppelin rauniot ajalta, jolloin saari oli osa Kreikan manteretta.
Hilarionin Retriitissä kätketty Totuuden liekki on voimakkaan kirkas, tulinen vihreä – väri, joka pakottaa saostumaan, aktualisoitumaan, käytännöllisyyteen, parantumaan ja nuorentumaan. Jumalan Voiman liekehtivä sininen yhdistyy Jumalan Älykkyyden kultaiseen säteeseen, joka keskittää parantumisen ja tieteellisen kokonaisuuden vihreän liekin.

Retriitin musiikillinen tunnussävel on Arthur Sullivanin ”Onward, Christian Soldiers”.
”Onward, Christian Soldiers” -kappaleen melodiaa voi soittaa vetääkseen Hilarionin säteilyä omaan maailmaansa. Tämän musiikin kautta voimme tänään tuntea samaa kiihkoa ja intoa, jonka avulla apostoli Paavali sai kaksi tuhatta vuotta sitten innoitettua varhaiskristittyjä perustamaan Kristuksen kirkon Vähä-Aasiaan ja lopulta koko tunnettuun maailmaan.

Hilarionin kuvan loi taiteilija Svetlana Zhukovskaya Minskistä, Valko-Venäjältä.

Artikkelin on laatinut Maria Fliman

Viitteet:
[1] Apostolien teot 9:3, 4, 5
[2] Joh: 15-16
[3] Uuden erivapauden avautumisesta lähtien 1900-luvun alussa on mahdollista ylösnousta, kun on tasapainottanut vähintään 51 nykyistä osaa karmastaan, ja jäljellä oleva osan voi alkaa tasapainottaa sisäisillä tasoilla ylösnousemuksen jälkeen.
Lähteet: 1. Mark L. Prophet ja Elizabeth Clare Prophet ”Mestarit ja heidän retriittinsä”. Summit University Press, Gardiner, Montana 2003. 2. Mark L. Prophet ja Elizabeth Clare Prophet ”Lords of the Seven Rays”. Summit University Press, Gardiner, Montana 1986.

KAIKKI MESTARI HILARIONIN VIESTIT
Opetus planeetan tilanteesta – 18. tammikuuta 2010
Tärkeintä on kykysi säilyttää omistautumisesi Jumalan tahdolle…- 18. joulukuuta 2009
On todennäköistä, että Kultainen Aikakausi saapuu maapallolle – 5. heinäkuuta 2009
Olette kykeneviä tekemään paljon enemmän kuin mitä teette nyt – 22. joulukuuta 2008
On tullut aika olla tietoinen jokaisesta toiminnastasi ja jokaisesta teostasi – 28. kesäkuuta 2008
Mestareiden antama opetus oikeasta suhtautumisesta valaistumiseen – 2. tammikuuta 2008
Puhe sielun ja ruumiin parantumisesta – 4. tammikuuta 2007
Riippuu ainoastaan teistä itsestänne, pystyttekö tarjoamaan Korkeammalle Itsellenne suotuisat olosuhteet keskustelulle – 16. heinäkuuta 2006
Vain yksi rakkauden ja myötätunnon värähtelynne voi sammuttaa helvetin tulen, jossa monet sielut tällä planeetalla nyt palavat… – 10. huhtikuuta 2005