Tärkeä asia on kykysi ylläpitää omistautumista Jumalan Tahtoon

      Kommentit pois päältä artikkelissa Tärkeä asia on kykysi ylläpitää omistautumista Jumalan Tahtoon


Tärkeä asia on kykysi ylläpitää omistautumista Jumalan Tahtoon

Mestari Hilarion, 18. joulukuuta 2009

MINÄ OLEN Hilarion. Te tunnette minut. Palvelen totuuden, parantamisen ja Jumalallisen Tiedon säteellä.

Totuus, Jumalallinen totuus, sellaisena kuin se on esitetty teille nyt ja sellaisena kuin se oli esitetty aiemmille sukupolville, on edelleen sama Jumalallinen Totuus, mutta teidän on myönnettävä, että joka kerta se ilmaantuu uudella tavalla. Lisäksi jokaisella henkilöllä on lisäksi hänen oma totuutensa. Jopa silloin kun puhutte samasta aiheesta ja luulette ymmärtävänne toisianne, näyttää jonkin ajan kuluttua, että puhuitte eri asioista. Joskus ihmiset puhuvat samaa kieltä, käyttäen ymmärtämiään sanoja, mutta he eivät ymmärrä toisiaan.

Kaikki tämä osoittaa, että jokainen ihminen on omalla Jumalallisen Totuuden tiedon tasollaan, ja kuinka kovasti hän yrittääkin nähdä tätä Totuutta eri kognitiotasolta, hän ei todennäköisesti onnistu.

Siksi tulemme uudestaan ja uudestaan, ja yritämme joka kerta antaa teille pienen osan Jumalallisesta totuudesta, jotta jokainen teistä voi ymmärtää jotakin itse ja soveltaa sitä elämässänne. Tulemme väsymättä, ja kerta toisensa jälkeen annamme tiedon, joka näennäisesti on jo annettu, mutta joka kerta on muutamia ihmisiä, jotka löytävät jotain uutta. Ja jopa näiden muutamien ihmisen vuoksi tulemme ja annamme tiedon, koska Totuus, joka tulee saataville useiden ihmisten tietoisuuteen, voi tarttua maailmaan heidän tietoisuutensa kautta ajan myötä. Jonkin aikaa kuluu, eikä kukaan ole yllättynyt tiedosta, joka oli viime aikoihin asti hälyttävää ja epävarmaa enemmistölle. Esimerkkinä on se tosiasia, jonka kaikki tuntevat koulupäivistään asti,  että maa on pyöreä ja pyörii auringon ympäri. Mutta vain muutama sata vuotta sitten ihmisiä poltettiin roviolla tuon kumouksellisen ajatuksen vuoksi, jollaiselta se tuona aikana näytti.

Nyt aika on muuttunut eikä ihmisiä polteta roviolla. Mutta on olemassa monia muita tapoja, joilla yhteiskunta yrittää päästä eroon ärsyttävistä filosofeista, jotka julistavat tunnettuja Totuuksia ja jotka vaativat näiden totuuksien toteuttamista elämässä liian innokkaasti.

On niin monia ihmisiä, jotka eivät hyväksy yksinkertaisimpia totuuksia, totuuksia, joita ihmiset eivät epäile, kuten Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi, tai Älä toivo lähimmäisellesi pahaa, Älä kadehdi, Älä varasta, Älä tee aviorikosta, ja Älä tapa!

Näyttää siltä, että näiden totuuksien ei pitäisi herättää epäilyksiä. Kuitenkin, kaikki, mikä tapahtuu elämässä ympärilläsi, kaikki mitä massa tiedotusvälineesi käsittelevät, on vain tosiasioiden heijastumaa, jotka ovat vastakkaisia näille totuuksille.  Käy  ilmi, että nämä totuudet ovat olemassa itsenään, ja ihmisyhteiskunta elää itsekseen omien lakiensa ja oman harkintansa mukaan.

Luuletteko näiden kaksoisstandardien olemassaolon, ajatusten ja tekojen muodossa, vastaavan Jumalan Tahtoa?

Jos se ei vastaa Jumalan tahtoa, niin ennemmin tai myöhemmin tämä tilanne loppuu, koska maailmankaikkeus kehittyy Jumalan tahdon mukaisesti.

Katsokaa Keskiaikaa. Monet ihmiset poltettiin roviolla ja kidutettiin. Nyt ajattelette, että se ei ole inhimillistä ja että se on tietämättömyyden osoitus. Katsokaa kuitenkin 1900-luvun historiaa. Palautetaan mieleen keskitysleirit Saksassa ja muistetaan Venäjän joukkovainot. Palautetaan mieleen Ensimmäinen ja Toinen Maailmansota. Miljoonat ihmiset olivat näiden ihmisten tietämättömyyden ilmenemien uhreja.

Ihmiskunta pysyy suurimmaksi osaksi yhtä tietämättömänä kuin se oli Keskiajalla. On ihmisiä, jotka pitävät sisäiset käyttäytymisnorminsa ja ajattelutapansa Jumalallisella tasolla, ja on ihmisiä, jotka pilkkaavat avoimesti Jumalaa ja Uskoa.

Kuinka nämä ihmiset voivat olla samoissa kaupungeissa? Kuinka he voivat asua samassa talossa? Kuinka tämä voidaan sovittaa yhteen Jumalallisten periaatteiden kanssa, joista Mestarit puhuvat?

Itse asiassa Maapallolla on nyt hyvin pimeä aika. Ja tämä aika on välttämätön ja luonnollinen, koska juuri nyt tapahtuu prosessi vehnän erottamiseksi akanoista. Jokaisella on mahdollisuus ilmaista sisäinen olemuksensa, ja jokainen tekee tietoisesti valintansa. On hyvin harvoja valittuja, jotka pystyvät noudattamaan Jumalallisia käyttäytymisen normeja riippumatta muiden ihmisten ja joukkotiedotusvälineiden emotionaalisesta ja henkisestä paineesta.

Tämä on Keskiajan paluu. Tämä on moraalien ja kulttuurin valtava alentuminen. Aivan kuten kasvin siemen kykenee antamaan elämän uudelle kasville, samoin myös ihmis yksilöiden joukossa on hyvin pieni prosenttiosuus, joka pystyy jatkamaan evoluutiotaan kulkiessaan massatietoisuuden hiomakoneen läpi.

Suoritat testisi jättämättä tavallisesta elämämääsi. Vihkimisen Polkusi tapahtuu tavallisessa elämässä ympärilläsi. Ajattele tätä. Ajattele myös sitä tosiasiaa, että ei ole tärkeää, että kaikki on pahasti ympärilläsi, ja on kuin koko maailma olisi tullut hulluksi. Ainoa tärkeä asia on se, mitä tapahtuu sinun sisälläsi. Tärkeä  asia on sinun kykysi kestää nämä epäsuotuisat olosuhteet, kykysi  pitää Jumalalliset malli kättäytymisessäsi  ja kykysi ylläpitää omistautumista Jumalan Tahtoon.

Maan päällä käydään suurta taistelua. Jos aiemmin oli mahdollista hakeutua turvaan taistelusta toiseen maahan, vuorille tai metsään, nyt koko Maapallo on liekeissä, joissa jotkut sielut palavat peruuttamattomasti ja jotkut sielut sulavat puhtaaksi kullaksi ja tulevat kuolemattomiksi.

En ole antanut sinulle kovin lohduttavia asioita tänään. Kuitenkin, olen kuvannut kaiken kuten se todella on, jättäen pois joitakin yksityiskohtia, joita sinun ei tarvitse tietää.

Siksi, rakkaani, tulen olemaan iloinen, jos tästä Viestistäni tulee olemaan apuna ja tukena,  huolimatta näennäisestä surullisesta sävystä, koska Viestissäni on iloinen muistiinpano. Tämä on teidän  kuolemattomuutenne, jonka monien teistä on saavutettava nykyisen inkarnaationne loppuun mennessä.

MINÄ OLEN Hilarion.