
Kutsun teitä heräämiseen Uuteen Päivään ja uuteen todellisuuteen!
Elohim Cyclopea, 20. kesäkuuta 2019
MINÄ OLEN Elohim Cyclopea [1]
Minun tulemiseni tänään liittyy koko viimeaikaisiin tapahtumien sarjaan.
Jotta voisimme esittää edes kaikista tärkeimmät niistä, minun on vähennettävä suuresti Minun värähtelyjäni, ja sinun täytyy yrittää lähestyä Minua tietoisuudessasi niin lähelle kuin mahdollista.
Niinpä meidän täytyy nousta hälinän yläpuolelle ja tarkastella tapahtumia jotka tapahtuvat Maassa.
Minä pidän Jumalan Visiota planeetan tilanteesta. Mutta te tiedätte, että meille on vaikea seurata planeetan Jumalallista suunnitelmaa ilman veljeskunnan edustajia Maassa, jotka ovat inkarnaatiossa.
Suuren Jumalallisen armolahjan, joka alkoi 15 vuotta sitten, oli tarkoitus muuttaa sivilisaation kehitystä planeetalla ja ohjata sen kulkua Jumalalliseen suuntaan.
Tämän tehtävän suorittamiseksi parhaat sielut valmistettiin Veljeskunnan pyhissä retriitteissä. He saivat asianmukaista koulutusta ja olivat innokkaita käyttämään kaikkia voimiaan ja kykyjään auttamaan niin monia sieluja kuin mahdollista planeetta Maassa ottamaan Jumalallisen kehityksen polun.
Tätä varten oli määrä luoda mahdollisimman lyhyessä ajassa malli fyysiselle tasolle, jonka jälkeen olisi mahdollista levittää oikeat mallit planeetalle, erityisesti lasten koulutuksen alalla.
Kuitenkin, Vapaan Tahdon Laki toimii Maailmankaikkeudessa ja on perustavaa laatua. Inkarnaatiossa oleva yksilö tekevät valintoja ja päätöksiä perustuen tähän Vapaan Tahdon Lakiin. Ja vaikka kun Me näemme että sielu tekee vääriä valintoja ja poikkeaa Jumalallisesta suunnitelmasta, jonka se on ottanut ennen inkarnaatiota, Me emme voi puuttua asiaan.
Niinpä koko etujoukko, jokainen sen jäsen, jota oli kutsuttu muuttamaan evoluution kulkua planeetalla, teki valintoja, jotka eivät vastaa suunnitelmaa, jonka he oli ottaneet ennen tätä inkarnaatiota.
On tuskallista nähdä koko karman taakkaa, joka on pudonnut näiden ihmisten sieluihin.
Me jatkamme edelleen Jumalan Visiota, jonka mukaan muutos evoluutioprosessissa planeetalla kohti Jumalallista suuntaa tulisi alkaa tapahtua tällä hetkellä alueella, joka on Venäjän hallitsema.
Useiden ihmisten valintojen sarja on kuitenkin johtaneet karmallisen tilanteen pahenemiseen. Näiden väärien valintojen seurauksena ihmisten tietoisuus on kaventunut. Tietoisuus on supistunut niin paljon, että monet sielut eivät ymmärrä, mitä tapahtuu ja mihin pyrkiä.
Monet eivät edes pysty kokonaan ymmärtämään Meidän Viestejä ja Meidän ohjeitamme.
Nykyisissä olosuhteissa ei ole mahdollista olla ilman tappioita, katastrofeja ja onnettomuuksia. On olemassa mahdollisuus, että Venäjä, maana , joka ei ole täyttänyt Jumalallista tehtäväänsä, kuten se on nyt, lakkaa olemassa olemasta.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Me luopuisimme Meidän suunnitelmistamme tälle maalle ja ihmiskunnalle kokonaisuutena.
Uusi Aikakausi, uusien energioiden kanssa, murtautuu elämään planeetta Maassa!
Vanhat energiat ja vanhat hallintatavat ovat tuomittuja!
Uuden sukupolven valon kantajat, 21. vuosisadan sukupolvi, jotka on koulutettu Meidän Pyhissä Retreatissä. Nyt on aika, jolloin tämä uusi sukupolvi on saavuttavamassa sen aktiivista ikäänsä.
Nämä tuliset sielut ovat vapaita aikaisempia sukupolvia hallitsevista dogmeista. He ovat valmiita muutoksiin, ja Uuden Aikakauden energiat työntävät nuoria Jumalaisiin muutoksiin kaikilla ihmiselämän alueilla.
Koska edellinen sukupolvi ei kuitenkaan huolehtinut lasten ja nuorten kasvatuksesta, suurin vaara, joka uhkaa nuorempaa sukupolvea, on houkutukset ja kiusaukset, jotka lisäävät haluja ja kannustavat ei-Jumalallisia tapoja ja kiintymyksiä.
Mitä kovemmat koettelemukset ovat, sitä enemmän hyveitä sielu hankkii läpikäymällä näitä testejä ja saamalla voiton illusorisesta ilmentymästä!
Muutaman vuoden kuluttua, uuden sukupolven onnistuneiden valintojen kautta, uusi Jumalallinen tilaisuus saattaa avautua.
Ja Me odotamme ilolla uuden sukupolven valon kantajien sukupolvea, jotka tulevat elämään ja ottavat itselleen täyden karmallisen vastuun.
Seuraava kosminen sykli on tulossa! Vielä voimakkaammat energiat laskevat maapallolla. Näissä olosuhteissa Uuden aikakauden energioissa voi olla vain se, mikä kaikessa voi noudattaa jumalallisia periaatteita.
Veljeskunnan Pyhissä Retriiteissä valmistetaan nyt valon kantajien seuraavaa ryhmää. Siksi toistan nyt väsymättömästi niille, jotka ovat nyt inkarnaatiossa, että se on teidän karmallinen vastuunne vaalia ja kasvattaa näitä sieluja.
Opetuksen vankka perusta on vakaasti perustettu planeetalle. Kuitenkin, kuitenkin näiden uusien ihmisten sukupolvien huolenpitoa ja huoltajuutta tarvitaan, jotka on kutsuttu täysin muuttamaan planeetta.
Monet sielut, jotka ovat parhaillaan inkarnaatiossa ja ovat tehneet vääriä valintoja, ovat jo tehneet parannuksen ja haluavat korjata virheensä tekojen kautta.
Armon ja Myötätunnon Jumalatar, rakastettu Quan Yin, on jo nyt tuonut Karmallisen Neuvoston kokoukseen, joka on nyt tapahtumassa, kysymyksen näiden parannuksen tehneiden sielujen karman taakan lievittämisestä.
Rakkaani, sinä olet inkarnaatiossa jotta voisit oivaltaa kuolemattoman luonteesi ja voittaa illusoriset voimat.
Jokaisen teistä täytyy voittaa illuusion ilmentymä. Voitatte heikkoutenne, teidän alemmat tietoisuuden tilanne. Tämä teidän sisäinen voitto heijastuu fyysisessä manifestaatiossa.
Mitä enemmän on ihmisyksilöitä jotka voittavat itsensä, sitä nopeammin Kultainen Aikakausi tulee Maahan.
Minä pidän Kultaisen Ajan visiota planeetalla. Nykyinen tilanne planeetalla muistuttaa painajaisia.
Minä kutsun sinua heräämään Uuteen Päivään , ja uuteen todellisuuteen !
Aina voitto!
MINÄ OLEN Elohim Cyclopea.
[1] Kuva:Elohim Cyclopean kuva kuuluu taiteilijalle, Svetlana Zhukovskaya, Minsk, Valko-Venäjä.
© Lähettiläs Tatyana Mickushina