Mitä Mestarit sanovat Amerikasta

      Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä Mestarit sanovat Amerikasta



Haluasimme pyytää teitä täyttämään uusia tehtäviä

Sanat Kumara, 12. joulukuuta 2005

”MINÄ OLEN Sanat Kumara. Olen tullut avaamaan uuden Sanelujen kierroksen, jonka haluamme antaa meidän Lähettiläämme välityksellä.
Tiedätte, että olemme jo antaneet Saneluja Lähettiläämme kautta tänä vuonna. Ja se on ollut tärkeä edellytys näiden Sanelujen levittämiselle laajasti Venäjän kansan keskuuteen ja kaikkialle maailmaan.

Olemme iloisia siitä, että ehtomme on täyttynyt. Tuhansia ihmisiä, ei ainoastaan Venäjällä, mutta myös kaikkialla maailmassa, voisivat tulla tutuiksi Sanelujemme kanssa ja vastaanottaa Ylösnousseiltä Mestareitla informaatiota, joka on niin tarpeellista monille evoluution kehityksen tässä vaiheessa.
Meillä on ilo todeta, että ponnistelumme ja energiamme ei ole kulunnut turhaan. Te olette suorittaneet teidän osan työstä, ja nyt voimme jatkaa mitä oli suunniteltu ja antaa hieman lisää informaatiota liittyen tämän vuoden ja tulevan vuoden tapahtumiin, sen suhteen, mihin teidän tulisi valmistautua, mistä teidän tulisi huolehtia, ja mitä toimenpiteitä ottaa.  

Siksi tulen jälleen ja haluan ilmoittaa, että huolimatta siitä kuinka vaikeaa saattaa olla, täytämme velvoitteemme Maan ihmiskunnalle ja annamme kaiken tarvittavan ja mahdollisen avun, jonka ihmiskunta tarvitsee tässä evoluution kehityksen vaiheessa. 

 LUE LISÄÄ