Puhe rahan energiasta ja monista muista asioista
Padma Sambhava, tammikuu 8, 2010
MINÄ OLEN Padma Sambhava. Olen jo aikaisemmin tullut, ja sinulla on ollut tilaisuus tutustua minuun. Kun olin inkarnoituneena Maassa, tehtäväni oli tulla uudistamaan Gautama Buddhan antamaa Opetusta. Valitettavasti ihmisten maailmassa tapahtuu niin, että niin pian kuin Opettaja, jolla on henkisiä saavutuksia ja jota Korkeammat Voimat tukevat, jättää tämän maailman, ihmiset välittömästi alkavat vääristää Opetusta, joka on annettu heille.
Ja sinun aikasi ei ole poikkeus. Päinvastoin, kaikki on tullut jopa pahemmaksi. Jokainen on alkanut pitämään itseään suurena mestarina ja alkanut antamaan omia opetuksiaan. Tämä ei ollut koskaan mahdollista menneinä vuosisatoina, koska ihmiset olivat hyvin tietoisia Karman laista. Tämän lisäksi, ainoastaan ne, joilla oletettiin olevan sellainen asema, heidän alkuperänsä mukaan, oli pääsy tietoon ja lukutaitoon.
Tämän johdosta aikasi on erittäin vaikea. Niitä, jotka ovat julistaneet itsensä guruiksi ja antavat omia opetuksiaan löytyy joka kadunkulmasta. On suuri sääli, ettei heille opetettu Karman Lakia heidän lapsuudessaan. Jokainen sana, joka ei ole sama kuin Jumalallinen Totuus ja tulee ulos heidän suustaan, jotka ovat itsensä-julistaneita henkisiä Mestareita, edellyttää karman palautumista. Joten monet asiat sinun maailmassasi voisivat olla toisin, jos ihmiset olisivat enemmän tietoisia Karman ja Rangaistuksen Laista.
Tämä on perustavaa laatua oleva Laki, joka on voimassa tässä Universumissa. On hyvin surullista, ettei tätä Lakia opiskella missään sosiaalisessa koulussa tai missään sosiaalisessa yliopistossa. Joten monet asiat maailmassasi voisivat olla toisin, jos ihmiset aina muistaisivat Karman ja Rangaistuksen Lain. Ja niin monet ongelmat voitaisiin välttää, jos ihmiset eivät olisi niin tietämättömiä. Kun olin inkarnoituneena, Karman Laki oli yksi kaikista tärkeimmistä aiheista, joita opetin. Minun täytyi myös kulkea vaikeuksien läpi, koska oli monia ihmisiä, jotka opettivat, että heillä oli suuria henkisiä saavutuksia.
Ilmeni kuitenkin, että kaikki heidän henkiset saavutuksensa perustuivat haluun palvella heidän egojaan ja saada muut ihmiset palvelemaan heidän egojaan. Kaikki on niin hienovaraista maailmassasi. Jos voisit suunnata ainakin osan ponnisteluistasi saavuttaaksesi mielihyvää elämässäsi suunnaten sen Karman Lain tuntemukseen, elämäsi voisi muuttua hyvin nopeasti.
Esimerkiksi tunnen monia ihmisiä, jotka pitävät saavutuksena saada hyötyä muista. He iloisesti hierovat käsiään sen jälkeen, kun ovat huijanneet ihmisiä ympärillään ja panevat muutaman ylimääräisen laskun taskuunsa.
Tämä voi näyttää teille siltä, että olette osoittaneet ketteryyttä ja luovuutta. Kuitenkin se on pelkkää epärehellisyyttä ja ahneutta. Jos voisit jäljittää toimintasi tulevaisuuden seuraukset, sinä välittömästi juoksisit pikavauhtia etsien tuon henkilön, jota huijasit ja yrittäisit työntää kaikki rahat mitä sinulla on, hänen taskuunsa. Raha on jumalallisen energian ilmentymä fyysisessä tasossa. Asenteesi rahaa osoittaa asenteesi Jumalalliseen energiaan. Oli hyvin tavallinen yleinen tapa henkisten Opettajien keskuudessa, todellisten henkisten opettajien eikä itsenäisesti julistautuneiden, antaa rahaa opetuslapselle ja siten nähdä hänen suhtautumisensa sitä kohtaan.
Se tapa, miten henkilö käyttää rahaa osoittaa sen tavan, miten hän käyttää Jumalallista energiaa. Ja jos opetuslapsi oli ottanut rahan ja kuluttanut sen itseään varten tai oli kuluttanut sen järjettömästi, hänet erotettiin oppilas suhteesta välittömästi. Opettaja ottaa kantaakseen hänen oppilaidensa karmalliset taakat. Tämän vuoksi kaikkia opetuslapsia testataan huolellisesti useiden negatiivisten piirteiden suhteen. Kukaan ei voinut koskaan tulla oppilaaksi, jos hänellä oli mitään karmallisia velkoja maailmassa. Salli minun kääntää karmalliset velat sinun kielellesi. Näitä saattoi olla rahalliset lainat, pankkilainat, velvoitteet, jotka liittyivät aviopuolisoon, velvoitteeseen kasvattaa ja kouluttaa lapsia, kunnes he tulivat tiettyyn ikään ja saattoivat elää itsenäisesti, tai mitään muita sitoumuksia yhteiskunnassa, tai velvoitteita, jotka liittyivät ihmisiin hänen ympärillään.
Kaikki velvollisuutesi yhteiskunnassa ja velvoitteesi, jotka liittyvät määrättyihin henkilöihin täytyy olla täytetty kokonaan, jos sinä vakavasti aijot edetä pitkin henkistä polkua. Viisaat ihmiset eivät pyri luomaan velkoja, eivät edes silloin kuin elävät normaalia elämää. Päinvastoin he yrittävät saada muut olemaan velkaa heille, koska he ymmärtävät Karmallisen Lain erittäin hyvin, ehkä jopa alitajunnan tasolla. Ne, jotka ovat velkaa sinulle jotakin, heidän täytyy maksaa karmalliset velat sinulle jollain lailla. Jos ei tässä elämässä, se tapahtuu jossain tulevaisuuden inkarnaatioissa. Karmallinen Laki työskentelee virheettömästi.
Ehkä olet joskus hämmästynyt ihmisistä, jotka saavat rahaa, vaikka eivät edes näe paljon vaivaa sen saavuttamiseen. Salaisuus on yksinkertainen : aikaisemmissa elämissä heillä oli oikea asenne rahan energiaa kohtaan. Kun taas toisilla ihmisillä, vaikka he yrittäisivät kuinka kovasti he eivät saa rahaa mitä haluavat. Syynä tässä on se tosiasiassa, että menneisyydessä he joka eivät maksaneet takaisin velkojaan tai varastivat muiden ihmisten rahoja. On olemassa vielä yksi näkökulma rahallisen energian kuluttamisen suhteen. Se on tiedetty kaikkina aikoina. Kun sinä kulutat rahaa hyvään tarkoitukseen, saat takaisin kymmenen kertaa enemmän, kuin mitä olet käyttänyt.
On suuri vahinko, ettei sinulla ole pääsyä Akaasisiin Aikakirjoihin, jotta voisit nähdä kuinka tämä Laki työskentelee, koska rahan takaisin paluu ei aina tapahtu yhden inkarnaation aikana. Minun tulisi myös mainita sellainen tekijä kuten pyyteettömyys, kun lahjoittaa rahaa. Lahjoitukset on hyvin samalaisia kuin rukoukset. Mitä enemmän epäitsekkäästi lahjoittaa energiaa, sitä enemmän lahjoja saat tulevaisuudessa. Muista, se et ole sinä, joka ansaitsee rahaa työn vastineena, se on Jumala, joka antaa sinulle rahaa.
Siksi on turhaa olla tekemisissä rahan ansaitsemisen prosessissa. Samalla tavoin, on merkityksetöntä jahdata rikkauksien ja erilaisten materiaalisten objektien perässä maailmassasi. Jahdatessa materiaalisia objekteja ja nautintoja yrität täyttää Jumalan puutteen sielussasi. Kun Jumala tulee asumaan sydämeesi, sinä et tarvitse enää mitään. Sinä koet täyden tyytyväisyyden ja Jumala huolehtii sinusta. Ymmärrän, että näitä yksinkertaisia asioita, joista minä puhun puheessani tänään, on hyvin vaikea ymmärtää, koska maailma on kääntynyt ylösalaisin. Ja yksinkertaiset totuudet lakkaavat olemasta ymmärrettäviä tietoisuudellenne.
MINÄ OLEN Padma Sambhava
© Messenger Tatyana Mickushina