Tämän hetken vakavuus velvoittaa minua varoittamaan teitä siitä mitä on tapahtumassa

      Kommentit pois päältä artikkelissa Tämän hetken vakavuus velvoittaa minua varoittamaan teitä siitä mitä on tapahtumassa


Tämän hetken vakavuus velvoittaa minua varoittamaan teitä siitä mitä on tapahtumassa

Mestari Morya, 29. joulukuuta 2008

MINÄ OLEN El Morya, tulen luoksenne taas!

Olen tullut yhtenä näistä vuoden viimeisistä päivistä, ja tähän on tiettyjä syitä – luonteeltaan planetaarisia syitä. Haluaisin muistuttaa, että viime vuonna tehtiin päätös, että maapallon fyysisen tason värähtelyjä tulisi nostaa. [1] Tämä päätös on saattanut täysin unohtua teiltä.

On hyvin outoa kuulla eräistä Ylemmän Kosmisen Neuvoston päätöksistä loman kiireen ja hälinän keskellä. Ei ole selvää, miten tämä päätös tulee vaikuttamaan kunkin teidän elämäänne.

Itse asiassa tuona aikana kaksi vuotta sitten nämä uutiset eivät ilmentäneet itseään ja te päättelitte, että jotakin on täytynyt sekoittua siellä.

Monet teistä ovat ehkä odottaneet, että fyysisen tason värähtelyjen nostaminen muistuttaisi teitä jostakin juhlallisesta, meluisasta ja iloisesta.

Antakaa minun selittää sinulle tilannetta sillä tavalla miten minä näen sen ja Ylösnousseet Mestarit tulkitsevat sitä.

Maailma inkarnoituneiden yksilöiden yhteisönä on epäonnistunut kiipeämään evoluutiokehityksen seuraavalle askelmalle yksinään.  Jokainen teistä mieluummin piiloutui ja nautti elämästänne omissa mukavissa koloissanne.

Siksi päätös tehtin kiirehtiä teitä vähän, ja Maan fyysisen tason värähtelyt nousivat hieman. Vuosi kului, ja tämä värähtelyn muutos alkoi vaikuttaa elämäänne. Se ei koske tiettyä maata, eikä se koske tiettyä henkilöä tai ihmisryhmää. Se on maailmanlaajuinen tapahtuma, joka vaikuttaa kaikkien Maapallolla elävien ihmisten elämään.

Jotkut ihmiset eivät tule sietämään nousevia värähtelyjä, ja he tekevät siirtymän; joku tulee olemaan sairaaloinen ja joillekin psykologiset ongelmat pahenevat värähtelyjen nousun johdosta. Pahinta tapahtuu, kun valtioiden kohtalot joutuvat epätasapainoisella psyykkisellä rakenteella olevien ihmisten käsiin – ihmisien, joihin emme pysty vaikuttamaan, koska he ovat valinneet olla meitä vastustavia voimia vaikutuksessa. Siksi on sotien, terrori-iskujen ja kaikenlaisten ihmisten toiminnan vaara, jotka yrittävät ratkaista asiat vanhanaikaisella tavalla ymmärtämättä, että aika on muuttunut.

Siksi näiden toimien tasapainottaminen on välttämätöntä ja tärkeää. Me yritämme tehdä sen, mutta tarvitsemme apuanne. Teidän käsienne tulisi ojentautua ulospäin, ja ne kohdataan ja jotakin tullaan asettamaan niihin.

Maailman rahoitusjärjestelmä ei vastaa uutta aikaa, ja jos se ei muuta lähestymistapojaan lähitulevaisuudessa ja ellei se yritä sopeutua uusiin vaatimuksiin, silloin maailmantalous on sellaisessa kriisissä, jota ihmiskunta ei ole vielä kohdannut koko sen havaittavissa olevan ja kuvatun historian aikana.

Teillä on huomioon otettavia asioita näinä poistuvan vuoden viimeisinä päivinä. Voin kannustaa sinua mihin ryhtyä. Sinun on löydettävä hiljaisuuden ja rauhallisuuden, levollisuuden ja tyyneyden kohta sisälläsi, jossa Jumala asuu. Tästä kohdasta sinun tulisi yrittää ymmärtää, ettei fyysisessä maailmassasi ole mitään, joka voi vahingoittaa sinua tai vahingoittaa sielusi, ellet halua alistua paniikkiin ja kiirehtiä pakoon ja pelastaa itseäsi.

Sinulla ei ole mitään paikkaa minne juosta. Et voi kerätä omaisuuttasi ja evakoitua planeetalta. Sinun on siedettävä kaikkea loppuun asti. Sinun on kestettävä, mitä voi tapahtua ja tapahtuu jo. Omasta puolestani voin kertoa, että sinulle annetaan mahdollisuus ja kaikki sujuu hyvin hitaasti. Siksi käytännössä jokainen teistä voi vaikuttaa meneillään oleviin globaaleihin prosesseihin. Mitä enemmän on ihmisiä, jotka pystyvät säilyttämään levollisuuden ja mielenrauhan, sitä vahvempi heidän uskonsa on ja kaikki tulee kehittymään ja tapahtumaan helpommalla tavalla.

Sinun täytyy nyt uskoa, ettei mitkään voimat voi vahingoittaa sieluanne, kunnes olette varmoja haavoittumattomuudestanne.

On aika aktiivisille toiminnoille. Ette voi teeskennellä, ettei mitään ole tapahtumassa. Tulette kokemaan kaikki aikaisemmat harrastuksenne ja lelunne täysin hyödyttöminä, ja tulette olemaan hämmästyneitä ajasta jonka tuhlasitte. Teidän on korvattava hukattu aika. Ne teistä, jotka ovat valmiita toimimaan Maapallon kehityksen hyväksi, ne teistä, jotka olette valmiita herättämään nukkuvat ja pelastamaan heidät palavasta talosta, vetoomukseni on nimenomaan teille tänään.

Kiirehtikää. Vähän aikaa on jäljellä. Herätämme niitä, jotka voidaan yhä herättää. Teemme kaiken voitavamme. Teettekö te kaiken mitä pystytte?

Pystyttekö heräämään ja ohjaamaan ainakin edes yhden sielun ympäristöstänne?

Monet teistä nukkuvat niin sikeästi, ettette ole tietoisia mistään. Tämä on sääli, koska kosmisen tilaisuuden aika on loppumassa. Kysymys on sielujen määrässä, jotka voidaan pelkastaa. Jokaisella sielulla on merkitystä. 

Aika ei ole koskaan ollut näin lyhyt.

Olen tullut tänä päivänä, jotta saattaisitte ymmärtää tilanteen monimutkaisuuden. Yrittäkää ymmärtää, että haavoittumattomuutenne on suoraan yhteydessä Uskoonne ja omistautuneisuuteenne, kuinka paljon voitte noudattaa Jumalallista Lakia, joka on voimassa tässä universumissa. 

Älkää pelkätkö, mutta tämän hetken vakavuus velvoittaa minua varoittamaan teitä siitä, mitä on tapahtumassa ja antamaan käsiinne mahdollisuuden pelastuslinjan.

MINÄ OLEN El Morya.

[1] Katso Sanelu Yhden Läsnäolossa, 28. joulukuuta 2007,  kirjassa Words of Wisdom, nide 3, saatavana osoitteesta amazon.com/author/tatyana_mickushina.

© Lähettiläs Tatyana Mickushina