Tärkeä Puhe teille

      Kommentit pois päältä artikkelissa Tärkeä Puhe teille


Tärkeä Puhe teille

Quan Yin, 19. kesäkuuta 2010

MINÄ OLEN Quan Yin. Olen tullut kesäpäivänseisauksen aattona ja päivää ennen Karmallisen  Neuvoston kokouksen alkua. Siksi tämänpäiväinen puheemme on merkittävä teille ja tietoisuudellenne.

Ensinnäkin haluaisin kiinnittää huomionne tilanteeseen, joka on kehittynyt Lähettiläämme Ashramin ympärillä. Tiedätte, että kolme vuotta on kulunut siitä, kun hän asettui tuohon paikkaan.

Suureksi suruksemme emme kuitenkaan ole löytäneet Venäjän kansalta mitään tukea, jota odotimme. Tämä johtuu siitä, että monet turhat ja uteliaat ihmiset on nousseet ympäriinsä kuin vaahto, mutta toistaiseksi emme ole nähneet todellisia ja omistautuneita, jotka ovat inkarnoituneet täyttämään meidän Valon tehtäväämme.

Siksi päätimme muuttaa taktiikkaamme. Emme muuta tavoitteitamme, mutta aikaa oli riittävästi, jotta niiden henkilöiden sielut, jotka nimenomaan inkarnoituivat tukemaan tätä Valon lähetystyötä, voisivat tulla esille.

Me olemme pakotettuja vetäytymään. Ja todellisten toimien periodi muutetaan nyt. Ja tilaisuus mietiskellä sanojani ja kaikkia Opetuksen tekstejä, jotka annoimme Lähettiläämme kautta, tulee ilmaantumaan teille.

Jokaisen Viestin lähettäminen tulee meille aivan liian kalliiksi vain, jotta voisitte selata niitä kevyesti harkitsematta niiden ydinsisältöä ja asettaa ne syrjään löytämättä mitään uutta.

Vaellatte edelleen illuusiossa yhdestä opetuksesta toiseen etsimällä jotakin tuntemuksia ja ilmoituksia, kunnes pysähdytte ja löydätte ainoan Polun, joka on todellinen tie maailmastanne. Ja tämä Polku on teissä. Se ei ole ulkoinen. Se on sisäinen Polku, jota kaikki menneisyyden Lähettiläät ja Profeetat kulkivat ja josta kaikki tosi Opettajat opettivat viimeisten tuhansien vuosien ajan.

Ihmiskunta ei ole oppinut mitään. Se jatkaa ja seuraa jaktaa ulkoisten opetuksen perässä, joidenkin ulkoisten, ihmeellisiä käytäntöjen, jotka nostaisivat ihmeellisesti heidän tietoisuutensa uudelle tasolle.

Valitettavasti on mahdotonta nousta seuraavalle tietoisuuden tasolle ilman oman sielunne ponnisteluja. Voitte nousta vain henkilökohtaisten ponnistelujen ja henkilökohtaisten saavutustenne ansiosta. Muuten olette tuomittuja vaeltamaan illuusiossa.

Ei ole mitään ulkoisia menetelmiä, jotka voivat auttaa teitä nousemaan uudelle tietoisuuden tasolle. Ainoastaan sisäinen harmonianne Jumalallisen kanssa, joka soi kuin äänirauta olemuksessanne, voi johtaa teidät ulos evoluution umpikujasta.

En ole tullut kovin iloisella viestillä. Kuitenkin, jotta voisitte ymmärtää yksinkertaiset totuudet, teidän on joskus kuultava ne monta kertaa eikä lievimmässä muodossa.

Minulla on oikeus kertoa teille kaikki nämä ei-kovin-miellyttävät asiat, koska olen palvellut Maapallon ihmiskunnan evoluutiota satoja tuhansia vuosia. Olen inkarnoitunut monia kertoja tänä aikana. Buddhalaiset muistavat viimeisimmät inkarnaationi.

Palveluni ihmiskunnalle perustuu myötätuntoon ihmisten sieluja kohtaan. Näen  kuinka moni teistä kärsii sietämättömästi, tietämättä tietä ulos karmallisen tilanteen ansasta, johon olette joutuneet.  Alatte syyttämään kaikkia ympärillänne, unohtaen lukea Opetuksen rivejä, unohtaen totuuden, joka on annettu kaikissa menneisyyden Pyhissä kirjoissa. Mitä kylvät, sitä niität.

Jotta voisitte tulla toiseen näkemykseen siitä ympäröivästä tilanteesta, jonka havaitsemisessa, tarkoittaa tuloa siihen tietoisuuteen, että te olette luonut tilanteen itse ajatuksienne kanssa, joita jatkuvasti olette toistaneet mielessänne, sanat, joita olette lausuneet,  tunteiden kautta, jotka ovat tulvineet teihin, ja näiden vaikutuksen alaisina suorititte yhden ajattelemattoman teon toisensa jälkeen.

Suurin saavutus tässä vaiheessa on sen tosiasian oivaltaminen, että illuusio kääntää teihin  sen puolen, joka on sopusoinnussa menneiden tekojenne ja valintojenne kanssa.

Sisäinen työnne itsenne kanssa tulisi yhdistää hengellisiin harjoituksiin. Sinun tulisi jatkuvasti, joka päivä, käyttää hengellistä harjoitusta, joka on sinulle miellyttävä, tietoisuutesi nostamiseen ainakin lyhyeksi ajaksi, 10–15 minuutiksi, sinulle parhaiten soveltuvana aikana, tai vielä paremminkin päivän alussa, tulee antamaan sinulle pelastusveneen, jonka avulla voit pysyä pinnalla illuusioiden meressä uppoamatta siihen päälakia myöten.

Valitettavasti ihmiskunnan yleisen tilan vuoksi joudutte kamppailemaan yksin illuusioiden meressä. Mutta olet tehnyt tämän valinnan itse. Ja Jumalallinen tilaisuus, joka on ollut käytettävissä kolme vuotta, on ohi.

Uusi Jumalallinen tilaisuus voi olla jälleen käytettävissä, ainoastaan siinä tapauksessa, että huomattava määrä yksilöitä osoittavat sellaista tietoisuuden tasoa, jota me edellytämme näkevämme.

Jokaisen menetetyn Jumalallisen tilaisuuden jälkeen, teidän on aloitettava kaikki uudelleen jälleen, jopa huonoimmissa olosuhteissa.

Kuitenkin, päättääkseni tämän päivän Vietin soveliaalla tavalla, minun täytyy kertoa teille, että Jumala aina jättää oven hieman auki, niin, jotta te voitte nähdä Valon ja pyrkiä sitä kohden.

Siksi Jumalallinen tilaisuus voi olla saavutettavissa taas, jos on merkittävä määrä yksilöitä, jotka voivat osoittaa uutta tietoisuuden tasoa.

Maailma ei ole taipuvainen  oppimaan yksinkertaisia totuuksia, joita olemme antaneet tuhansia vuosia.

Nyt sanon hyvästit teille.

MINÄ OLEN Quan Yin.

© Lähettiläs Tatyana Mickushina