Totuus, Jumala ja Rakkaus asuvat sisälläsi

      Kommentit pois päältä artikkelissa Totuus, Jumala ja Rakkaus asuvat sisälläsi


Totuus, Jumala ja Rakkaus asuvat sisälläsi

Rakas Jeesus, 3. tammikuuta 2009

MINÄ OLEN Jeesus, joka on tullut antamaan sinulle hengellisiä ohjeita.

Olen tullut tänä päivänä häivyttämään joitakin näkemyksiänne ja uskomuksianne minusta ja Opetuksestani, jonka annoin maailmalle 2000 vuotta sitten.

Kosmisissa mittasuhteissa on kulunut hyvin lyhyt aika siitä kun Opetukseni annettiin. Kuitenkin monien ihmisten väärät tulkinnat vääristivät alkuperäistä merkitystä niin paljon, että jopa minä tuskin arvaan lauseiden oikeaa merkitystä, jotka on kirjattu Evankeliumeissa. 

Viestini oli paljon laajempi kuin tulkinta, jonka opetuslapseni pystyivät ymmärtämään ja kirjaamaan. Seuraavat toimittajat edelleen jatkuvasti vääristivät tekstiä. Monet heistä vilpittömästi halusivat välittää sisältöä parhaimmalla mahdollisella tavalla, luonnollisesti, heidän ymmärryksensä mukaisesti. Monet minun antamani Opetusten säännökset eivät täysin sopineet muihin ihmisten käsitteisiin, ja ne hiljaa poistettiin. Siksi vain kolmesataa vuotta sen jälkeen, kun lähdin fyysisestä tasosta, sait Opetuksen, joka vain kaukaisesti muistuttaa minun todellista antamaani Opetusta. Voin tarjota esimerkin kynttilästä ja auringosta. Tämä on se olennainen osa Opetuksiani, joka on nykyisessä Kristinuskossa.

Mutta perustus oli asetettu. Ja Jumalallinen tilaisuus, joka oli kauttani annettu, avusti Opetuksen elinkelpoisuutta, josta monet etsivät sydämet monia satoja vuosia löysivät lohtua ja rauhaa itselleen. Opetuksien Hyvyyttä ei annettu niin paljon Evankeliumien tekstien kautta kuin niiden objektien ja kuvien kautta, jotka me kyllästimme läsnäolomme kanssa. Sitten minun ja Äiti Marian kuvat ikoneissa elvytettiin.

Kuvien kautta monet etsijät saattoivat suoraan yhdistyä meidän läsnäoloomme ja saada Jumalan Armoa suoraan käyttämällä kuviamme yhdistävinä objekteina fyysisellä tasolla.

Vanhimmat, jotka lähtivät erakkomajoihin etsimään Jumalaa, etsivät Häntä sydämensä hiljaisuudessa. Ja Armo, Jumalallisten Ilmestysten muuttumattomat tapahtumat vieraili heidän luonaan pimeinä talvi iltoina ja öinä.

Heidän tietoisuutensa aamunkoitto teki mahdolliseksi pitää Opetuksiemme perusteet ihmisten mielissä monien vuosisatojen ajan. Nämä perusteet siirrettiin suoraan vanhimpien sydämistä niiden ihmisten sydämiin, jotka tulivat heidän luokseen etsimään rauhaa sieluihinsa.

Monet maailman ihmiset olivat sairaita sydämessään. Ja nyt monet ihmiset kaipaavat aitoa uskoa, ja monet tarvitsevat apua.

Käytämme mitä tahansa keskittymää fyysisellä tasolla osoittamaan läsnäolomme ja tarjoamaan rauhaa sydämiin, joka surevat niin paljon ja tuntevat puutetta ja kurjuutta niin ankarasti todellisen Uskon poissaolossa, että Jumalallinen tilaisuus avautuu heille Äiti Marian hymyssä tai kynttilän vahan ratinassa kirkossa. 

Kun meillä on tilaisuus tarjoamme mahdollisimman suuret mahdollisuudet uteliaille. Meitä ei  häiritse oppien vääristymät tai kirkon rituaalit. Voimme ojentaa auttavan käden sydämille, jotka tarvitsevat apua kaiken sen läpi.

Monet ihmiset tulevat kirkkoon ja me lohdutamme heitä. Muut ihmiset etsivät omaa erityistä polkua kirkon ulkopuolella, ja me myös lohdutamme heitä.

Ei ole väliä sillä, mikä polkua ihmiset seuraavat, mikä on tärkeää on heidän sydämensä laatu ja heidän Uskonsa aste. He löytävät meidät jopa autiomaassa.

Pahinta on, kun ihmiset menettävät uskonsa tai alkavat käyttää muiden Jumalallista pyrkimystä saadakseen jotain itselleen tai saavuttaakseen yksityisiä tavoitteita.

Kun tulin Maahan, puhuin täsmälleen tästä. Puhuin kirjanoppineiden ja fariseusten tekopyhyydestä, jotka olivat osallisina hämäräperäisissä teoissa jalon ulkonäön peitossa ja pyhien kirjoitusten väärennösten takia ja jotka hieroivat käsiään yhteen illalla ilolla, koska he olivat onnistuneet nappaamaan toisen suuren summan viattomilta lampailta.

Minä, kaikkien Jumalan lähettiläiden kanssa, kaikkina aikoina, nousin tekopyhyyttä vastaan. Jumalallinen Totuus on yksinkertainen. Jumalallinen Rakkaus on avoin kaikille. Kaikki on pinnalla, ja sinun ei  tarvitse maksaa rahaa Jumalallisesta Viisaudesta. Jumala antaa kaiken kaikille ilmaiseksi.

Sinun tarvitsee vain löytää kapea polku, joka  johtaa Jumalalliselle Huipulle tuhansien teiden ja väylien joukosta, jotka johtavat umpikujaan.

Sinun on ymmärrettävä, että todellisella uskolla ei ole mitään tekemistä rituaalien ja seremonioiden kanssa. Todellinen Usko on sydämessäsi. Ja Jumala elää sydämessänne. Ihmisille, jotka havaitsevat  todellisen Jumalan asuvan sydämessään, ei ole merkitystä sillä, mihin temppeliin he menevät rukoilemaan.

Ei ole väliä, menetkö buddhalaiseen pagodaan, kristilliseen kirkkoon, synagogaan, moskeijaan vai rukoushuoneeseen. Jos menet sinne etsimään Jumalaa, löydät Jumalan kaikkialla.

Jos menet sinne tyhjällä sydämellä, et löydä Jumalaa mistään.

Rituaalien ja rukousten mekaaninen toisto ilman vilpittömyyttä ja sisäistä Uskoa ei tee mitään hyvää sinulle. Voit rukoilla tuhannen vuoden ajan, mutta jos tekemällä niin, edelleen etsit haittaa lähimmäisellesi, silloin rukouksesi ja ponnistelusi eivät ole minkään arvoiset.

Usko ei voi oikeuttaa teidän tekemään rikosta Jumalan nimissä.

Pyydän sinua miettimään sanojani tänään. Olen myötätuntoinen niille, jotka etsivät Jumalaa, mutta eivät pysty löytämään Häntä. Ja on olemassa joukko ihmisiä, jotka käyttävät näiden ihmisten vilpittömiä impulsseja omaksi hyväkseen.

Koko uskon ongelman juuret asuvat sydämessänne. Voit löytää absoluuttisen uskollisia ja omistautuneita Jumalan seuraajia missä tahansa maailman uskonnoissa. Voit löytää myös niitä, jotka Jumalan palvelemista teeskennellen palvelevat omaa egoaan, paholaista, joka otti heidän sydämensä, myös missä tahansa uskonnoissa. 

Olen tullut muistuttamaan teitä siitä, että Totuus, Jumala ja Rakkaus eivät ole sinun ulkopuolellasi – ne asuvat sinun sisälläsi. Autamme teitä löytämään nämä rikkaudet sydämessänne. Kysy meiltä apua. Käänny meidän puoleemme avunpyynnöillä ja rukouksilla. Vilpitön avunpyyntö voi saavuttaa kenet tahansa Mestarin, ja me emme epäonnistu vastaamaan sinulle, koska pidämme pyyntöösi vastaamista velvollisuutenamme  ja tämä velvollisuus on meille pyhä.

Minä olen Jeesus.

© Lähettiläs Tatyana Mickushina